Suomenpystykorvanarttu Helmi eli Luppoaika Sapuneito s.27.5.2014
Helmi on ensimmäinen Suomenpystykorvanarttuni. Olin etsinyt sopivaa narttulinjaa kasvatustyön pohjaksi todella pitkään, kunnes muutamien sattumuksienkin kautta päädyin tähän yhdistelmään. Narttulinja on tuottanut käyttövalioita useassa polvessa ja myös uroksen narttulinja on vahva.
Kotona Helmi on kuin ajatus. Se ei metelöi turhia ulkona eikä sisällä. Se tulee usein isännän viereen lepäilemään ja on kotona erittäin rauhallinen. Lasten ja pentujen kanssa Helmi on pitkämielinen eikä hermostu vähästä. Luonne on kyllä neidillä 10+
Metsällä helmi on saanut lempinimekseen ”Erkin viitapiru” Helmi on todella riistaverinen ja innokkaasti hakeva koira. Sen lempiriistaa on linnut, joita se haukkuu mustasta metsosta aina pyyhyn saakka. Syksyn 2017 pohjanlohkon valinnoissa se sai 10 minuutin pyyhaukut molempina päivinä, vaikka todennäköisesti kohtasi pyyn ensimmäistä kertaa eläessään.
Helmi on hyvä pysyttäjä ja melko usein lintu löytyykin pitkän haukun päätteeksi oksalta. Välistä tuntuu, että arkojen lintujen kanssa se tekee kaikki temppunsa saadakseen linnun pysymään oksalla. Hakijana Helmi on nopea ja pyyntipäivän aikana kilometrejä saattaa tulla yllättävänkin paljon.
Lintujen lisäksi Helmi haukkuu näätää, hirveä, vesilintuja ja onpa se ottanut ketunkin kiinni. Tuore karhunjälki herätti vielä kunnioitusta.
- Näyttelystä Helmillä on Erittäin Hyvä
- LINT-KVA
- Saavutuksina on Lapin LINT Piirinmestaruuskisojen 2. sija vuodelta 2017 ja nuorille suomenpystykorville suunnatun Metsopoika-ottelun 5. sija vuodelta 2016.
- Vuonna 2019 Helmi selvitti tiensä Haukku-Otteluun Vöyrillä ja tuli kovatasoisessa kisassa lopuksi viidenneksi
PEVISA-tarkastuksessa Helmiltä löytyi polvilumpion luksaatio, joten sitä en voinut käyttää jalostukseen.
Suomenpystykorvanarttu Lempi-Iita, eli Vallavosan Ainu-Lempi s.24.4.2017
Lempi-Iita on meidän perheen rauhallisin narttu. Se ei turhia hötkyile kotosalla ja onkin nimensä mukaisesti lempeä koira. Metsässä sen pyytövietti syttyy ja se onkin meidän nartuista selkeästi laajahakuisin ja työteliäin. Metsästyspäivinä sen kanssa saa useimmiten kulkea haukusta haukkuun ja siitä onkin tullut meidän perheen saalisvarmin koira.
Kokeissa sekä näyttelyissä Lempi on pärjännyt hyvin ja se onkin kaksoisvalio.
Koeuran kruununa Savukosken KV-haukkujen voitto sekä Cacit, Piirinmestaruuskisoissa sijoitukset on jääneet harmillisen lähelle jatkoonpääsyä ajatellen. Koekoirana Lempin laajahakuisuus näkyy useina toteamattomina haukkuina ja väliin myös liian harvasta yhteydenpidosta on rokotettu.
Lempillä on kolme pentuetta ja pentuluku onkin nyt tullut täyteen. Pennuissa on useita erittäin lupaavia jahtikoiria, pitää toivoa, että niitä saadaan jatkossa myös kokeisiin. Näyttää että Lempi on periyttänyt sekä käyttö, että näyttelyominaisuuksiaan.
Ville Ylläsjärvi – Suomenpystykorvat lähellä sydäntä

Suomenpystykorva on kuulunut elämääni tavalla tai toisella pienestä asti. Isoisällä oli ollut hyviä lintukoiria ja sain kuunnella hienoja tarinoita niiden edesottamuksista Savukosken ja Sodankylän kairoissa sotien jälkeen.
Kaikki virheet tuli varmasti pojankloppina tehtyä pystykorvien kanssa touhutessa. Ensimmäisen ns. maatiaispystykorvan jälkeen yritin kouluttaa ensimmäisen puhtaan pystykorvan, Onnin ”kaikkien sääntöjen mukaan” ja siinä sitten jo jotenkin onnistuinkin. LINT-tuomarikoulutuksen kävin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2004 Onnin ollessa reilun vuoden ikäinen.
Onni, eli Tiistin Viima oli erittäin sitkeä hirveä haukkuva pystykorva ja uskon että siitä olisi osaava isäntä tehnyt helposti käyttövalion hirvelle. Siitä tuli vanhemmiten kuitenkin oikein hyvä ja mukava lintukoira, kun sen sai hirviltä viheltämällä pois. Muutama kerta käytiin LINT-kokeessakin harjoittelemassa, mutta orastava kisaura päättyi lopulta ristisiteen katkeamiseen hanhenpyyntireissulla. Samalla myös jalostuskäytöstä luovuttiin, vaikka kyselijöitä muuan olikin.

Olen syvästi mieltynyt Suomenpystykorvaan. Sen omaperäisyys, valtava riistainto ja kaunis ulkonäkö säväyttävät joka kerta kairassa. Ollessamme metsällä kahden koiran kanssa tuntee, että on jotenkin ikiaikaisen perinteen lähteillä. Eniten minua harmittaa metsähallituksen hurja hakkuuvauhti, jolla viimeisiä pystykorvametsästyksen tyyssijoja kuljetetaan kumipyörillä sellutehtaalle. Kasvatusmetsissä on toki lintuja, mutta ne maisemat eivät sytytä sydäntä samalla lailla.
Koetoimintaa harrastan sekä kilpaillen, että LINT-ylituomarina ja talvisin käymme näytelyissä teroittamassa ”pystykorvasilmää”. Työssäni toimin tällä hetkellä yrittäjänä.